maanantai 23. maaliskuuta 2009

Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Stevenson, Robert Louis: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Tohtori Jekyll kehittää laboratoriossaan aineen, jonka avulla hän pystyy muuttumaan paholaismaiseksi herra Hydeksi. Tilanne kuitenkin riistäytyy tohtori Jekyllin hallinnasta eikä hän enää pysty hallitsemaan muodonmuutoksiaan.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Kadonneet kyyneleet

Pohjola, Mike: Kadonneet kyyneleet

Roosa asuu äidin kanssa. Äitiä kiinnostaa enemmän uusi miesystävä kuin Roosan ongelmat. Koulu ei Roosaa kiinnosta. Kuraattorien ja koulupsykologien kanssa juttelu viekin osan Roosan kouluajasta.

Toisaalla on pieni saari ja siellä omenapuu. Saarella asuu Punakaneli ja Omenaruusu. Vesi alkaa pikkuhiljaa vallata saaren ja Punakaneli tietää, että saarelta on päästävä pois. Mutta Omenakaneli ei tahdo lähteä minnekään.

Roosan ja Punakanelin tarinat kulkevat kirjassa rinnakkain.

Vampyyrin palvelija

Hinton, S.E.: Vampyyrin palvelija

Mielisairaalaan tuodaan potilaaksi nuori mies nimeltä Jamie Sommers. Jamie on viettänyt värikästä elämää salakuljettajana ja hän on joutunut vankilaankin. Silti Jamie pelkää kuollakseen auringonlaskua ja pimeyttä. Tohtori McDevitt alkaa vähitellen hahmottaa Jamien kammottavan tarinan.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Friikkisirkus

Shan, Darren: Friikkisirkus

Darren Shan ja hänen ystävänsä Steve pääsevät katsomaan kielletyn Friikkisirkuksen esitystä. Vaikuttavin esiintyjä on Larten Crepsley, joka osaa ajatuksen avulla ohjata myrkkyhämähäkkiään. Darren lumoutuu hämähäkistä. Steve puolestaan tunnistaa Crepsleyn oikean henkilöllisyyden. Ilta muuttaa molempien poikien elämän.

Miekkani laulaa

Sedgwick, Marcus: Miekkani laulaa

Kiertelevä puunhakkaaja Tomas ja hänen poikansa Peter asettuvat asumaan pienen kylän ulkopuolelle. Peter ihastuu kylässä asuvaan Angnekseen.

Kylän rauha rikkoontuu kun metsästä löydetään kuollut mies, jonka rinnassa on aukko. Kuolemaa väitetään itsemurhaksi. Vanhan perinteen mukaan kylän vanhin naimaton tyttö joutuu kuolleen miehen morsiammeksi ja hänen täytyy elää yksin pienessä lukitussa mökissä kylän ulkopuolella neljänkymmenen päivän ajan. Tuo tyttö on Angnes.

Huolestunut Peter menee salaa tapaamaan Angnesta ja joutuu huomaamaan, että Angneksen luona käy joku muukin - joku, joka ei ehkä ole tästä maailmasta...

Aavelinnut

Toivola, Ritva: Aavelinnut

Topi lähtee kesälomalla Jarkko-enonsa kanssa tämän kesämökille pieneen saareen. Mukaansa reissulle Topi ottaa uuden videokameransa. Saarella Topi saakin tähtäimeensä outoja lintuja, jotka katoavat salaperäisellä tavalla. Eno ei pysty tunnistamaan Topin kuvailemia lintuja eikä niitä löydy myöskään lintukirjasta.

Eräänä päivänä Jarkko lähtee käymään mantereella ja Topi jää yksin saareen. Yöllä linnut palaavat ja Topi kokee elämänsä seikkailun.

Pako

Kurvinen, Jorma: Pako

Tositapahtumiin pohjautuvassa tarinassa 16-vuotias Paavo ja 12-vuotias Matti joutuvat Inarin vankileiriltä paenneiden saksalaissotilaiden panttivangeiksi. Sotilaat pakottavat pojat oppaikseen pakomatkalle Ruotsiin. Ryhmä joutuu Gestapon takaa-ajamaksi. On päästävä Ruotsiin tai kuoltava.

Sarasvatin hiekkaa

Isomäki, Risto: Sarasvatin hiekkaa

Intian rannikolta on löytynyt mereen hautautunut ikivanha kaupunki. Samaan aikaan Grönlannin jäätiköillä alkaa tapahtua outoja: mannerjäätikkö alkaa käyttäytyä odottamattomasti. Suomalainen jäätikkötutkija puolestaan törmää Bahaman lomallaan asiaan, jota selvitellessä Intian merialueiden rauniot, Grönlannin jäätiköt ja Bahaman kivenlohkareet alkavat yhdistyä yhdeksi suureksi ongelmaksi, jonka vakavuus voi viedä hengen - kaikilta maapallon asukkailta.

Sotilaan oppipoika

McNab, Andy: Sotilaan oppipoika

17-vuotias orpo Danny pyrkii Britannian armeijaan. Vaikka Danny menestyy hyvin pääsykokeissa, ei hän kuitenkaan saa paikkaa armeijassa. Esteeksi nousee Dannyn isoisä, Fergus Watts, jota Danny ei koskaan edes ole tavannut. SAS-eliittiyksikössä palvelleen Fergusin väitetään siirtyneen Kolumbian huumekartellien puolelle. Nyt armeija etsii Fergusta ja on valmis vaikka kiristämään Dannya löytääkseen hänet.

Molemmin jaloin

Holopainen, Anu: Molemmin jaloin

Suurin osa ihmisistä on kuollut biologisessa sodassa torakkakuumeeseen ja jäljelle jääneet on kerätty asumaan territorioihin. Ihmisiin on asennettu inhibiittori, joka eristää ihmiset tunteista ja vieteistä. Lisääntyminen hoidetaan erillisissä Äitikeskuksissa.

Livia valikoituu harvalukuisten lisääntyjien joukkoon. Lisääntyjiä ylistetään ja kehutaan, mutta kukaan ei oikeasti tiedä, mitä Keskuksissa tapahtuu. Livia saapuu keskukseen, jossa häneltä poistetaan inhibiittori. Pian hän ei enää kykene hallitsemaan omaa kehoaan ja mieltään.

Lukkojen takaa katoaa testosteroniambulleja. Luultavasti vartijoiden omaan käyttöön. Keskuksen ulkopuolella luonnossa vaeltavat barbaariset saramandit, jotka kaipaavat uutta verta sisäsiittoiseen heimoonsa.

Linnunradan käsikirja liftareille

Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille

Maapallo räjäytetään pois avaruuden pikatien tieltä. Ainut henkiin jäänyt on Arthur Dent, jonka pelastaa hänen ystävänsä Ford Prefect, joka osoittautuu avaruuden asukiksi. Arthur tempautuu huimalle matkalle ympäri avaruutta. Oppaana on Linunradan käsikirja.

Kirjan lukemalla saat selville mm. elämän tarkoituksen. Scifi-parodiaa ei suositella huumorintajuttomille.

Kauhun ja kauneuden valtakunta

Bray, Libba: Kauhun ja kauneuden valtakunta

16-vuotiaan Gemma Doylen äiti kuolee epäselvissä olosuhteissa Intiassa ja Gemma lähetetään englantilaiseen sisäoppilaitokseen. Gemma ei sopeudu 1800-luvun Englannin jäykkiin käyttäytymissääntöihin.

Gemma alkaa saada voimakkaita näkyjä, joita hän ei hallitse. Hän kiinnostuu mystisestä salaseurasta, Neitokunnasta, jolla on jonkinlainen yhteys hänen kuolleeseen äitiinsä. Gemma löytää keinon päästä tuntemattomiin valtakuntiin, jossa hän ystävineen vapautuu maanpäällisistä huolista. Mutta ovea valtakuntiin ei voi avata ilman, että sillä on seurauksensa. Mahtavat voimat pääsevät valloilleen.

Tarina vailla loppua

Ende, Michael: Tarina vailla loppua

Koulukiusattu Bastian pakenee kiusaajiaan antikvariaattiin. Hän varastaa sieltä kirjan, jonka nimi on Tarina vailla loppua. Bastian häpeää tekoaan eikä kehtaa mennä kotiin. Hän piiloutuu koulun ullakolle lukemaan kirjaa. Kirjassa kerrotaan paikasta nimeltä Fantaasia. Bastian huomaa pian, että kirjassa itse asiassa kerrotaan myös hänen tarinaansa. Voiko tosi ja taru sekoittua keskenään? Voiko Bastian todella siirtyä kirjan Fantaasiaan? Entä pääseekö sieltä takaisin todellisuuteen?

Suomu

Peltoniemi, Sari: Suomu

Oona kävelee raivoissaan vaatteet päällä veteen ja lähtee uimaan. Jokin raapaisee Oonaa hänen uidessaan. Kun Oona viimein nousee vedestä vastarannalla, on maailma muuttunut. Suomen presidenttinä kuuluu olevan J.K. Paasikivi ja sotaa on käyty Ruotsia vastaan. Oona uskoo joutuneensa ajassa taaksepäin.

Kylässä, jonne Oona asettuu, on uhkaava tunnelma. Kylää hallitsee jollakin kummalla tavalla Ugovin suku. Koko kylä tuntuu tietävän vaaran, mutta mitään ei sanota ääneen eikä Ugoveja vastaan nousta.

Nälkäpeli

Collins, Susanne: Nälkäpeli

Nälkäpeli on tosi-TV-ohjelma, jossa vain voittaja selviää hengissä.

Säännöt ovat yksinkertaiset. Kaikilta kahdeltatoista sektorilta arvotaan osallistujiksi yksi tyttö ja yksi poika. Heitä sanotaan tribuuteiksi. Kaikki kaksikymmentäneljä tribuuttia taistelevat viikkoja kestävässä kisassa toisiaan vastaan. Viimeinen elossa oleva on voittaja.

16-vuotiaan Katniksen pikkusisko Primrose arvotaan mukaan Nälkäpeliin. Pelastaakseen sisarensa Katniss tarjoutuu vapaaehtoisesti tribuutiksi.